sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Purple rain

Hiukset eivät ole enää punaiset! Ja mikä parasta, uutta väriä varten ei tarvinnut ensiksi värinpoistoa. Lähes aina, kun päätän vaihtaa väristä toiseen, joutuu niitä hiuksia ensin rääkkäämään, kirkkaita värejä kun tukassani suosin. Tällä kertaa värjäsin "hoitoaineella" tukan, tai no Color Maskiksi sitä kutsutaan, mutta minulla tuote on arkikäyttö hoitoaine, niin ei väri pääse haalistumaan :) Color Maskeissa on niin runsas pigmentti, että jo 10 minuutissa punainen vaihtui violettiin! Onneksi kuuntelin myyjän vinkit, muuten olisi maskit jäänyt väh. 30 minuutiksi tukkaan ja lopputuloksesta olisi tullut liian tumma..

  
Eli tämän värisestä lähdin värjäämään, kirkas punainen. Kuva on otettu vappuaattona ja Emman kanssa edustimme tietysti modisteina omat hatut päässä. Harmi ettei oma tukka kasva noin pitkäksi kuin Emmalla, se peli on jo menetetty monen vuoden värinpoistoputkella ja värjäilyllä :( Ainoa mahdollisuus saada ihana liehuletti olisi pidennykset, mutta ne eivät tunnu oikein omalta jutulta.


Tässä on lopputulos! Ensin haaveilin laventelisista mummohiuksista, mutta siihen olisi se värinpoisto vaadittu. Ehkä toteutan sen seuraavan kerran, kun juurikasvun värjään :) Mutta violetti on mukavaa vaihtelua, enpä muista koska viimeksi olisi ollut tämän värinen letti. Kummat on teidän mielestä paremmat?

Sitten olennaiseen, eli kissoihin. Juusolla on keskiviikkona synttärit ja aion järjestää KISSAJUHLAT. Kävin jo tänään ostamassa juhlatarvikkeita, partyhattuja, kertakäyttöastioita yms. Vielä pitää shoppailla Juusolle herkkuja ja vieraatkin pitäisi kestitä. Mitähän ihmettä kissajuhlissa voisi tarjoilla?! 

Lopuksi vielä kuvia mussukoista <3 

Pingu nukkuu useimmiten sohvalla.


Juuson tuorein lempipaikka nojatuolissa, vaatekasan keskellä. Itsekin varmaan sukeltaisin sinne jos olisin kissa :3

Nyt  menen nauttimaan lehtipihveistä! 
 


5 kommenttia:

  1. Sonja, sun blogi oikeesti piristää aina päivää :) Oot ihan super!

    VastaaPoista
  2. ihanan värinen uus tukka. laventelinvärisistä mummohiuksista itekkin timolle just päivänä muutamana puhuin ja niistä haaveilin, ehkä kun tukka on tarpeeksi pitkä hommaan permiksen ja lilan mummotukan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. just toi combo on se,mikä viehättäisi. laventeli + permis naaaaaam! tosin tolla samalla color maskilla sais sen, jos sekottaisi sen sekaan tavallista hoitoainetta. pitää tesmaa kun ens kerralla värjää juurikasvun veks.

      Poista
  3. Juuso on Cool ja toi sun fleda= molempi parempi.
    t. FatCat

    VastaaPoista