tiistai 7. elokuuta 2012

Matkakertomuksia; Puola & Berliini

Puola oli ehdottomasti reissumaista se, joka teki suurimman vaikutuksen. Ihmiset olivat ystävällisiä ja avuliaita, vaikka englantia eivät kaikki puhuneetkaan. Maassa näkyi selkeästi katolisuus ja vanhoillisuus, mutta ääripäänä myös ne kreisibilettäjät ja klubielämä, joka kesti läpi yön. Ensiksi saavuimme Krakovaan, joka oli tietty turistirysä, mutta vanha kaupunki oli oikein tunnelmallinen. 





Krakovassa piipahdettiin myös Auschwitzissa pakettimatkan kera, matkan järjestänä Krakville :D Sieltä minulla ei ole kamerassa kuvia, olisivat olleet ehkä liian synkkää katseltavaa. Krakovan vodkan täytteisistä illoista siirryimme Poznaniin. Tosin vodkajuopottelu jatkui sielläkin :D Poznan ei ollut niin turistirysä ja englantia puhuvat ihmiset vähenivät entisestään. Siellä ei hirveästi katseltu nähtävyyksiä, kerättiin akkuja Berliiniä varten. Poznanissa meidän hostellin pitäjällä oli tatuoituna käteen COCAINE. Mutta se hostelli oli kyllä kaikista tasokkain koko matkan aikana, oikein siisti!




Poznanin juna-asemalla tutustuin ensimmäistä kertaa elämässäni KFC-lafkan herkkuihin ja vei kyllä kielen mennessään. Asemalla oli monta junaa useita tunteja myöhässä, mutta onneksi meidän juna ei myöhästynyt kuin vain pienen tovin. Junamatkalla Berliiniin samassa kopissa istui röyhkeä eläkeläispariskunta, ilman niitä monen tunnin junareissu olisi ollut astetta mukavampi. 

Berliinissä hostellimme sijaitsi itäpuolella, mikä oli aivan täydellistä, sillä idässä on se parempi ja boheemimpi tunnelma. Minulla oli myös kesäromanssi: frozen yogurt. Saa sitä kuulemma Suomestakin, mutta en usko sen olevan yhtä hyvää. Frankin kesäromanssi taisi olla ne 50 sentin pilsneripullot, mitä lähikiskoilta sai :D










Berliini oli SUURI ja ihana, sille pitäisi varata kyllä aivan yksittäinen matkansa. Parin viikon reissaamisen jälkeen ei jaksanut enää ihan samalla tasolla kierrellä siellä sun täällä ja vikat päivät menikin lähinnä puistossa makaamiseen. Museoissakaan ei ravattu, Checkpoint Charlie ja East-side Gallery taisi olla ainoita kunnon nähtävyyksiä, mitä käytiin katsomassa. Niin ja eläintarha, siellä tuo ihana läskisammakkokin oli! East-side Galleryn vieressä oli pitkä silta, jossa iltaisin soitti pikkubändejä ja useimmilla oli myydä myös omakustannelevyä. Kerran kun kuljettiin sen sillan läpi niin kolme eri bändiä oli soittamassa siinä. Huomasin sillan läheisyydessä levy-yhtiön, liekö sillä osuutta musisoinnin paikkavalinnalle. Ensi kerralla aion kuitenkin ehdottomasti käydä currywurst-museossa, se oli nimittäin aika herkkua :)

Tadaa, matkakertomukset ohi, oli ihana reissu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti