perjantai 17. elokuuta 2012

Hevonen on häst, Rööperi on fest!

Eilen oli ihana kesäpäivä ja eilen oli myös ihana Rööperifest. Tapahtuma on siis Punavuoressa järjestettävä kyläjuhla, jossa on musiikkia, myyntikojuja, hyvää ruokaa ja iloinen tunnelma. Saavuin ajoissa paikalle kuuntelemaan räppimummo Eilaa. 


Ira halusi lähinnä makoilla kaduilla. Olin vähän kade. 

Suosikkikojuksi muodostui (taas) Albertin herkku, joka jakeli vaikka mitä maistiaisia. Mutta oli siellä hattujakin! Hurmaava hattukävely oli myös saapunut paikalle ja kojulla sai sovittaa hattuja ja etsiä itsellensä sopivaa tyyliä.

Sonja kuolaa näitä.

Itse olin myös sonnustautunut omatekemään hattuuni, tosin hieman harmittaa että se on hieman liian iso päähäni. Sitten se pyörii päässä ja tuulisella säällä pitää olla kovin varovainen. Vietin päivän rupatellen tuttujen kanssa Punavuoren Putiikin edessä ja ilta huipentui......Riki Sorsaan. Katsoin puoli biisiä ja tulkitsemisen siirappilevelit olivat jo niin korkealla,että oli pakko luovuttaa. Mutta muu yleisö näytti tykkäävän, jee. Sorsan jälkeen olisi ollut vielä toritanssit, mutta hipsin kuitenkin kotiin. Oli kuitenkin ihana päivä, kiitos Hannalle ja Tyralle, kun jaksatte järkkää näitä! 


 Hattua lähempää, tosin sivussa olevat ruusut eivät näy kunnolla.

 Ira poseeraa, such a Madonna! 


 Tapahtuman virallinen paita.

Piraattipuolue on myös reggae okei- fiiliksissä.

1 kommentti: