tiistai 31. heinäkuuta 2012

Matkakertomuksia; Praha

Näin kesällä on kiire hikoilla, eikä tule päivitettyä niin tiheästi. Mutta siis Roskilden jälkeen palasimme Kööpenhaminaan ja vietettiin mukava ilta Ramin kanssa. Yö nukuttiin autossa (:D) ja hehkeinä aamulla kohti rautatieasemaa. Matkasuunnitelmassa seuraavana oli Praha, mutta reissun varrella pysähdyttiin Hampuriin yhdeksi yöksi. Hostellin löytäminen oli erittäin haastavaa, mutta lopulta löysimme yösijan, tosin melko kalliin sellaisen. Kaikista hämmentävintä junamatkassa Hamppuriin oli se,että koko juna meni lauttaan! Hengailtiin sitten vajaa tunti lautalla, mikä sinänsä oli mukavaa kun pääsi tupakalle ja syömään ja sitten takaisin junailemaan. 

 Ängettiin Frankin kanssa autoon yöpymään (saatiin kyllä avaimet sisälle).

 Uskoakseni Hampurin juna-asemalta.

 Praha ja pikkukadut.

Aamiaisella.

Praha oli ihana paikka, joka paikka oli kävelymatkan päässä ja ratikkaakin käytettiin vain kerran elämysmielessä. Olut oli todella halpaa, tosin Puolassa taisi olla vielä halvempaa? Yövyttiin kahdessa eri hostellissa ja molemmat olivat vanhan kaupungin kupeessa. Toiselle puolelle Vltavaa ei edes viitsitty mennä :D Käytiin myös Kafkan kodissa, mutta se oli ihan kusetusta. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt käydä toisella puolella jokea Kafka-museossa, näytti hieman kiinnostavammalta.

 Ituhippien pitämä teehuone, josta sai myös todella halvalla hyvää kasvisruokaa.

 Maisemakuva.

 Ah, varmaan koko retken paras ruoka-annos. Ravintolalla oli innokas sisäänheittäjä-mies, muuten olisi varmaan mennyt ohi koko nautinto!

Kuva on sydäntäni lähellä taustaposeerauksen ansiosta.

 Mielenkiintoinen Dali-näyttely,vaikka maalauksia ei ollutkaan. 

Maisemakuva ja uhkaavat sadepilvet.

Prahassa viihdyttiin kolme yötä (?) ja sieltä reissu jatkui Puolaan. Siitä myöhemmin lisää :)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti